Häiden jälkeen keskustellaan menneitä
Häät on vietetty, hääpari on viettänyt onnellista aikaa, vaikka nuorten häät kirjossa alkoivat salaisen poliisin häirinnällä ja riitelyllä.
Samankaltaiset henkilöt ovat kokoontuneet tuntemattoman järven rantaan. Uteliaita ihmisiä ei alueella näy.
Laura innostuu kertomaan, ettei ole koskaan nauranut niin paljon häissä, kun humalainen salainen poliisi kannettiin väkisin ulos kirkosta.
Valokuva: Kuva on otettu häistä. Salainen poliisi alkaa haastaa riita ja tappelua nuorten häissä: Häät kirkossa ovat turhia ja länsimaista humpuukia.
Valokuva: Henryllä on useita piilopaikkoja ja hän vaihtaa olinpaikkaa. Hän pääsee pakoon, jos joku tulee. Talosta johtaa tinneli, putki veteen = piiloon.
"Hääväen keskuudessa ja lähipiirissä täytyy olla joku ilmiantaja, joka vie tietoja salaisen poliisin toimistoon. Kuka tämä ilmiantaja voisi olla..."?
Henry näytti, miten helposti onkimisen avulla saa kolme kertaa enemmän kaloja merestä, kun samalla heittelee ruokaa kaloille, kun onkii kaloja ylös. Kala grillaantuu tulen säteistä.
Henry valitteli sitä, että meni kantamaan häiritsijän salaisen poliisin häistä ulos. Saksalainen vakoilun asiamies kertoi, että minua aletaan etsiä. Saksalaiset haluavat saada Henryltä vakoilutietoa sosialistisen valtiojärjestelmän heikkouksista
Valokuva: Kun Henry sukeltaa meteen hänen pitää varoa pohjassa merisiilejä. Merisiilin pistos antaa suuren säryn ja pitää käydä lääkärin luona.
"Me olemme tällaisia oman polun kulkijoita ja oma- aloitteellisia, meidän pitää muuttua nöyrän, alistuneen, sorretun ja alamaisen näköisiksi.
Saksalainen täsmensi minulle, että pään asento pitää laskeutua kohti maata... NÄIN. Alistuneet ihmiset kulkevat sosialistisessa maassa pää kohti maata. Kun näin kuljemme, emme erotu salaiselle poliisille.
Johnin aika kului häissä, kun hän katseli nuorten ilmeitä naisten ja miesten. Mummo on useasti sanonut, että meidän suvussa on puoli hulluja.
John näki häissä kateellisia naisia mutta myös innostuneita nuorten miesten tuijotuksia:
"Lauralla oli jaloissa salakuljetetut nailonsukat, ja minä näin, miten nuoret miehet tuijottivat Lauran sääriä. Laura salakuljetti nailonsukkia, jotta saa jonoon asti nuoria miehiä ympärilleen, siis juonia miehiä kohtaan. Miesten vaatetus ei tehoa naisiin."
Laura: Sinä kirjoitat satuja professorin kanssa naisten rakkauskirjeisiin. 1 kirje + 99 kopiota lähtee 100 naiselle.
John: "kirjoittaminen vaatii rohkeutta ja innovaatioita."
Lisäksi teemme ilmaista mielenterveystyötä, kun lupaamme naisille enemmän etuja kuin poliitikot."
Laura: "Minä maksan 1 nailonsukalla 1 kuukauden vuokran. Voin ajaa taksilla 10 kertaa."
John: "Minä olen kuullut juorun; nuori nainen tuli tyttöjen illanvietosta. Naisella ei ollut rahaa maksaa taksimatkaa. Taksin ajaja: Maksa sitten luonnossa."
Professori näyttää valok
Kaukaa kuuluu tömähdyksiä ja oksien katkeamisia. Henry ja Laura ovat etsittyjä, joten he haluavat piiloutua. Henry katkaisee pitkän kasvin, jossa on reikää keskellä, koiranputken. Hän antaa
Lauralle 50 cm:n pätkän ja itselleen 40 cm:n pätkän. Sitten he kävelevät vilkkaasti järveen ja alkavat hengittää veden alta putken avulla.
Valokuva auto: 1 pari nailonsukkia Laura pystyy käyttämään "taksia" monia kertoja. Kertomukset ovat tosia.
Meren rantaan tulija onkin janoinen hirvi, joka huudetaan pois kauaksi. Kun Henry ja Laura nousevat merestä ylös rannalle, Henry haluaa riisua auringon säteille kuivumaan kaikki vaatteet. Hän vielä lisää, että jokaisella miehellä näkyy saman näköiset elimet.
John: "Mutta pituudet vaihtelevat." |